Tällä kertaa lentokentällä on aikaa raapustella mietteitä. Tosin Manilan kansainvälinen kenttä taitaa vähiten varusteltu kenttä, millä olen vieraillut. Mutta siis ainakin täällä on aikaa.
Viikonloppu meni töissä, alle 10 h päiviä ei tainnu tulla ainuttakaan. Eipä siinä sit muuta kerinnyt tekee, kun syödä ja nukkua, joten se siitä Manilan maisemien tarkasteluista. Ainut, mitä näki oli aamuruuhka firman auton likaisesta takaikkunasta. Näkymä on tuttu, olit sitten Pariisissa, Ateenassa, Riossa taikka täällä. Sama harmaa ikkuna, ja tämä tylsä lasinen harmaus itse asiassa improvisoi mua blogini otsikkoa miettiessäni.
Työkohteeni ovat useimmiten paikoissa, missä maanhinta on halpaa, joten rakennusten vuokra on suurin piirtein ilmasta. Noissa ympyröissä myös asuu maan huonompiosaiset, köyhät, joita ei keskikaupungin hulinassa näe. Nämä hökkelitalot ja ränsistyneet kioskit tervehtivät aamuisin ohikiitävänä vilinänä. Aamuaskareissaan olevat ihmiset täyttää talojen edustat ja kadut. Välillä tuntee itsensä oksettava etuoikeutetuksi pelkästään ajatuksesta että meillä tulee puhdas juokseva vesi sisälle taloon ja että itse asiassa WC pönttömme vesi on todennäköisesti puhtaampaa, mitä täällä ihmiset päivittäin juovat. Ennen kuin joku kerkii tehdä musta jeesustelijaa, huomautan että omaan kestävän kehityksen ajattelumallin sekä teen omilla henkilökohtaisilla ratkaisuilla parhaani, että paikallisten elinolot paranevat.
Ajatus puhtaasta vedestä varmaan on lähellä siksi, koska ensimmäistä kertaa 1,5 vuoteen pakki antoi periksi paikalliselle bakteerille. Ehdin jo luulla, että vatsani olis karaistunut kaikenmaailman pöpöistä mitä matkoillani olen kerinnyt sairastelemaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti