27h

Kotona vihdoin. Tarkoitus oli osallistua ystävän synttärikemuihin hieman levänneenä, mutta toisin kävi. Homma alkoi haiskahtaa perjantaina pannukakulta jo Curitiban kentällä, kun TAM:in lento Sao Paoloon oli reilu puolituntia myöhässä. Kansainväliselle kentälle kuitenkin kerkisin ennekuin check-n päättyi seuraavalle lennolle. Tiskillä kyselin mahdollisuutta upgradeen, että olisin sit virkee pirskeissä. Kohta virkailija sanoikin, että palataan asian 15min kulttua. Kerkisin tekemään shoppailuja paikallisen designerin liikkeessä, ja palasin tiskille hakemaan liput kohta lähtevälle lennolle, ehkä jopa plus luokassa. Tai niin mä luulin. Virkailija tokas, että kolme henkilöä oli raakattu pois lennolta ylibuukkauksen takia, ja mä olin yks niistä. Shit. No, seuraavaks huomaan, et mulle on tehty liput jatkolentoineen, mutta Helsingin sijaan Frakfurtiin. Pää hajoo. Sit alettiin selvittelemään jatkolentoja uudelleen ja loppujenlopuks jäin neljäks tuntia lentokentälle jumiin. Sehän ei enään hämmästyttänyt, kun portti oli vaihtunut tuntia enne lähtöö, ja sitä ei sen kummemmin kuulutettu. Noh, yö meni koneessa torkkuessa. Pariisiin saavuttiin ajoissa.

Sit alkoi lennon metsästys. Mul oli vain lennon numero, ei siis lippua, koska sitä ei jostain kumman syystä voitu kirjoittaa mukamas Sao Paolossa. Air Francen järjestelmästä sitä ei enään Pariisissa löytynyt. Noh, ei muuta kuin kiiruhdin Finnairin tiskille, jossa sit todettiin et lento Helsinkiin lähtee klo 15.30. Kiitos toiset neljä tuntii palloiluu kentällä. Taas shoppailee ja pakolliset espresso&konjakki, eihän kahviloiden pääkaupungista muuten voi livistää.


Matka Helsinkiin kesti 2h 20min ja vihdoinkin pääsis suihkuun ja rentoutuu. Matkalaukku hihnalta ja taksiin. 10 minuutin hihnalla venailun jälkeen painuin matkatavaroiden seuranta ja vikailmoitus luukulle kyselemään laukun statusta. Siellähän se, Pariisissa. Rasittunut huokaus.
Taksilla himaan.
Reissu oli kasassa.

Paluu

Pitkä viikko takana ja kotiin paluu lennot edessä. Curitibasta ensin Sao Paoloon, sieltä jorpakon yli Pariisiin ja lopulta Helsinkiin.

Carne feast

Tänään menin paikallisten duunikavereiden kanssa safkaamaan lihamättömestaan, churrascarian. Ennakkoon vähän pelkäsin, et miten vatsa ton kestää, kun ei oo lihaa tullu syötyä ammattimaisesti pitkään aikaan.

Paikan ideana on liikkuva liha. Tarjoilijat pyörivät raflassa lihatikku kainalossa ja vuolee viipaleita nälkäisille ihmisille. Pöydässä on jokaiselle asiakkaalle lätkä, joka toimii liikennevalo perjaatteella. Kun on lätkän vihree puoli näkyvissä, kiirehtii lihamies paikalle raatoineen, ja kun lätkän toinen, punainen puoli on ylöspäin, sut jätetään rauhaan.

Tarjolla on normaalisti eri grillipaloja naudasta, porsaasta ja kanasta. Viimeisimmästä lähinnä sen sydäntä. Lisäksi on kaiken sortin makkaroita sekä maissi kattuja etc. kylkiäistä.

Kaikista parasta paikassa oli sushi. Ehkä se osoittaa hieman, mitä mieltä olen yleettomästä lihansyönnistä ;)

Paha saa palkkansa

Oon tähän saakka ollu sitä mieltä, et siinä vaiheessa kun kyyppari nyökkää baariin tullessa ja kiikuttaa paikalle paukun, on syytä vaihtaa paikkaa. Mut taidan muuttaa mielipidettäni. Tänään tuli töistä suoraan jatkamaan hommia aulabaariin, ku huonessa nyhjöttäminen alkoi oikeesti mättämään. Eilisestä tuttu baarimikko kiikutti järjettömän kokoisen Caipirinhan nenän eteen ilman sen kummempaa kommentointia. Ja työskentely luistaakin taas huomattavasti notkeammin.

Tänään yritän löytää perinteisen liharavintolan Curtibasta. Vierailin moisessa parivuotta sitten Rion reissulla ja ajattelin testata paikallista mestaa, jos nyt löydän sellaisen. Työkaverit naureskeli et niitä on mekein joka kadun kulmassa, mut oon löytänyt vasta kaks mahdollista kanditaattia. Toisen löysin eilen, mutta näytti olevan kiinni maanantaisin ja toinen oli tyhjillään, ja siihen noudatin matkailijan sääntöä numero yksi: jos ei näy paikallisia raflassa, skippaa se.

Apua, toinen Caipirinha, jossa lasin reunat ei oo rajana. Tää näyttää menevän laivan upotukseks, osui ja uppos. Ei haittaa, tais tänään jäädä illallinen kasvisliemikeitoks =)

Joustamatonta joustoa

OMG! Kirjottelen tätä aulabaarissa ku venaan et raflat aukee. Kyypparit on kivoja, mut sanaakaan ei englantia puhu. Ne kyl aina pahoittelee sitä. Sit tiskille liimaantuu seipään nielly ylpee britti, joka on jostain syystä vaihtamassa huonetta. Se tilas paukun. Kyyppari kyseli huoneen numeroo ja tyyppi vaan sano et se haluu juoman nimelleen kun ei oo saanu huonetta vielä.

Kyyppahan ei sitä ymmärtänyt eikä snobi britti vaivautunut mitenkää asiaa selittää, sanoi vaan samaa lausetta uudelleen ja uudelleen. Mä kröhäsin vieressä ja baarimikko hädissään selitti mulle tilannetta portugaliks. Enhän mä mitään tarkemmin siitä ymmärtänyt, kun oon pahasti kielipuoli, mut ennenkuin kerkisin sanoo mitään, ni britti tokas et "kyl mä ymmärrän, mitä toi selittää, mut se ei ymmärrä mua". No shit Sherlock!

En jaksanu katella baarimikon sadistista kiusaamista, joten tokasin et "Hei, tääl voi maksaa rahallakin". Juu ei, piti saada nimenomaan huoneen piikkiin. Siinä vaiheessa meinasin heittää pukupellelle sen 4R$ et tyyppi sais säilytettyyä kasvonsa ja tilanne laukeis. Hetken pähkäiltyä baarimikko soitti paikalle jonkun esimiehen joka sit hoiti tilanteen pois päivän järjestyksestä.

Itseäni tilanne lähinnä huvitti, Britti kun ei antanut millään periksi. Hauskaks tää juttu meni sit illemmalla kun menin vastapäiseen leipomoon ostamaan iltapalaa, ku tänään ei sit jaksanukka loppujen lopuks mennä ulos syömään. Osoitin myyjälle et haluun piirakan, ja tiskin toisella puolella vaan hymyiltiin takas ja molotettiin jotain portugaliks. Ajattelin, et onks tässä nyt joku piilokamera käynnissä :) Noh, pikaisesta piirakan ostamisesta tulikin 15 minuutin farssi kun elekielellä sain ensin piirakat mikroon ja sit vielä punnitukseen ja kassalle. Tässä tapauksessa kuitenkin oli molemmilla osapuolilla hymyhuulilla. Harvemmin oon joutunut tilanteeseen, missä kumpikaan ei todellakaan ymmärrä toista sanallisesti.

Ulos kaupungista

Sunnuntai ja päivän reissu kaupungin ulkopuolelle tiedossa. Nomaalisti välttelen turisti reissuja kuin ruttoa, mut tälläkertaa päätin kokeilla sen helppouden takia.
Varasin reissun Morretesin kaupunkiin Serra Verde Express kyydillä.

Reissun veti todella rento matkaopas, joka myös onnistui värittämään paikkojen historiaa elävästi myös Englanniksi. Rata on rakennettu 1880-85 ja se kaposat raiteet puikkelehtii vuoristossa ja lopulta laskeutuu rannikolle. Se oli ensimmäinen iso rakennelma, johon ei käytetty orjia, vaan sen rakensi 9000 imigranttia jonkinlaista korvausta vastaan. Rata ylitti rotkon jossa oli alaspäin suoraa pudotusta 150m. Silta oli rakennettu teräksestä ja silti toivoin ettei oltais jääty sen päälle niin pitkäks aikaa testaamaan puoltoistavuosisataa vanhojen rakennelmien kestävyyttä.



Matka taitettiin hassulla disel vetosella vaunulla, joka niias jatkuvasti puolelta toiselle.


Vaunussa tarjoiltiin pientä hiukopalaa ja juotavia.

Koko alue, jonka läpi reissattiin, on rauhoitettu ja nykyisin täällä yritetään suojella se vähä sademetsistä mitä täällä enään kasvaa. Esimerkiks vuorille päästetään vain muutama sata ihmistä vuodessa, ettei pintakasvillisuus kulu.

Täytyy nostaa hattua yritykselle, toivottavasti suojelu urakka ei alkanu liian myöhään.

Vanhakaupunki

Tänään päätin kuluttaa vähän tossua kaupungilla. Lähdin myöhaisen aamiaisen ja punttisalin jälkeen käppäilemaan kohden vanhaa kaupunkia. Homma lähti vähän käsistä ja iltaan mennessä oli talsinut koko kaupungin läpi ristiin. Nyt on sit tiedossa kuppilat ja nähtävyydet, joista tässä muutama kuva.

Yksi pakollisista käyntipaikoista oli tietenkin 24 horas, vaikka se kyl olikin tällä hetkellä pelkkä rakenustyömaa.


Ehkä oudoin heppapatsas mihin olen törmännyt. Ikinä.



Sovjet huumaa Brasiliassa.

Trattoria Barolo ja iloinen ylläri

Lähdin eilen syömään kun en jaksanut venailla pidempään laukkua. Kysäsin respasta mahdollisia suosituksia ja niitähän tuli. Päätin kokeilla yhtä hieman hinnakasta Italialaista ravintolaa joka pitäis olla kaupungin parhaimpia ravintoloita.

Ravintolan nimi oli lupaavasti Trattoria Barolo, joka on saanut nimensä ehkä yhden Italian parhaimman viinin mukaan. Kyseistä vinkkuu tuli nautiskeltuu aikoinaan Italian reissulla. Tulin siis paikalle joskus puoli yhdeksän maissa, jolloinka löytyi vielä poytä yhdelle. Sisältä ravintola oli arvokkaalla tavalla kotoisan näköinen, henkilökunta ohjasi pöytään ja pienen kielinäytteen jälkeen sain portugaali menun tilalle englannikielisen version. Hetkeä myöhemmin paikka olikin sitten tupaten täynnä italialaisen näköisiä ihmisiä jotka puhuivat porttugalia. Lämminhenkinen paikka, suosittelen.



Hotellille raahauduin vatsa pallona, aivan niinkuin Biellassakin. Hetki sen jälkeen kun olin heittäytynyt vuoteeseen, koputteli joku oveen. Menin avaamaan ja siellähän oli portieeri eksyneen laukun kanssa. Iloinen jälleen näkeminen :)

lost&found

Kaikissa etsinnöissä, niin ihmisten kuin tavaroiden kohdalla ensitunnit ovat tuiki tärkeitä. Ensimmäiset 24 tuntia on aikaraja jonka jälkeen voi alkaa heittää pyyhettä kehään ja edes lentoyhtiö eivät usko tavaroiden löytymiseen 48 tunnin jälkeen, tuon ajan jälkeen tehdää laukusta katoamisilmoitus sekä etsintäkuullutus. Usko oli koetuksella, kunnes lentoyhtiöstä soiteltiin, et pakaasi oli löytynyt Riosta ja et se oli matkalla kohden Curitibaa. Hotellilla laukun piti olla viimeistään 20.00. Vielä sitä ei ole näkynyt, ja kello on 23.00 paikallista aikaa.

Eilen käytiin syömässä duunikaverin kanssa, Tse Tse baarissa, joka on ilmeeltään hyvinkin rokahtava. Ruokailu siinä paikassa oli suuri virhe. Ruoka oli suorastaan etovan makusta. Paikka olikin varmaan tarkoitettu enemmänkin oluen kittaamiseen ja itsekin päätin maistaa paikallisen panimon tuotetta. Tilattiin siis molemmat tuopit ja pöytään ilmaantui 0.6l pullo ja miehekkäät kämmeneen katoavat juoma-astiat :)

Curitiba

Kun ajettiin ulos lentokentältä, hierainsin silmiäni. Oliko lentänyt 20 tuntia ja ihan väärään suuntaan. Maisemat nimitäin toivat ensimmäisenä mieleen Pohjois-Italian, Torinon ja Biellan. Vastaan köpötteli hevoskärryt ja sen perässä iloisesti kuonopystyssä naapurin mustavalkoinen koira, joka herättää normaalisti aamu ulvonnallaan kotona Kalliossa. Asuinrakennukset ovat saaneet vankasti vaikutteita Etelä-Euroopan kylistä.

Ilma on viileä ja hieman kostea, villapaidan ja rotsin kotiin jättö kaduttaa jo nyt, ennenkuin ilta on edes saapunut.

Brasilia

Matka alkoi rankkasadekuurolla, kastuin läpimäräksi, kun jengi ajettiin bussista ulos odottelemaan lentokoneeseen sisäänpääsyä.

Lentokentillä on eroja turvatarkastuksissa. Joissakin maissa väsynyt virkailija tuijottaa läpivalaisulaitteen ruutua ja samaan aikaa toisaalla saa miltein riisuutua kokonaan ennen koneeseen nousua. Charles de Gaule on yksi näistä jälkimmäisistä. Mulla oli 20 minuuttia aikaa siirtyä koneesta toisee ja kirmatessani toiseen halliin kauhukseni huomasin et välissä oli turvatarkastusjono. Ilmeisesti virkaintoinen keski-ikäinen mies himoitsi juuri ostamiani valkoisia tennareita, kun ne läpi valaistiin kahdesti. Yhden hullun britin aikaan saannosta moinen äärimmäisyys. Palkkioksi harmistuneesta tuhahduksesta ja mulkaisusta sain kaupanpäälle perusteellisen ruumiintarkastuksen. Ja aika kului.Pääsin kuitenkin koneeseen, kiitokset Air Francen lentoemoille. Mitenköhän kävi matkalaukulle?

Atlannin ylitys sujui mutkattomasti miltei koko ajan nukkuen. Unen katkaisi pakolliset safkaukset ja tälläkertaa sain tilaamani kasvisateriat. Ne oli syötäviä, toisin kuin lihamätöt, jotka haisivat pahalle. Kasvismurkina kaipas vain vähän lisää suolaa ja pippuria.

Rion kentällä varmistui pelkoni oikeaksi. Helsingin lennonjohdon kämmäyksen johdosta lähtö Helsingistä viivästyi senverran, ettei matkalaukku raukaalla ollut mitään mahkuja keritä samaan koneeseen. Matkalaukku tulee huomenna Curitibaan, toivottavasti. Nyt sit on voucheri 100€ limittillä "vaate ja hygieniatuotteiden" ostoo, ensi töikseen joutuukin sit shoppailee ;)